sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Pentutesti


Perjantaina käytiin
Palattuamme onnellisesti kotipihaan sain kuvan 
pentutestissä. Matka testipaikalle oli varsinainen kokemus. Testi tehtiin hallilla johon meiltä on vain parin kymmenen minuutin ajomatka. Olin pakannut pennut laatikoihin mutta matkan aikana pennut keksivät kuinka laatikkoihin rakentamani luukut saa auki. Niinpä jouduin pysähtymään useaan kertaan matkan varrelle palauttamaan laatikoista ulos kiipeileviä pentuja takaisin paikoilleen. Lopulta kaksi sinnikästä                            kiipeilevistä veijareista
pentua sai luvan matkustaa jalkatilassa.

Pentutesti tehtiin jokaiselle pennulle omalla vuorollaan. Yhden ollessa testissä muut jäivät odottamaan autoon, jossa ne viettivät aikansa vauhdikkaan matkanteon jälkeen tyytyväisinä nukkuen. Testissä testattiin monia osa alueita kuten pentujen suhtautumista vieraaseen ihmiseen ja ympäristöön, dominoivuutta, palautumista ja toimintakykyä, ääniherkkyyttä ja laumaviettisyyttä. Testissä kaikki osoittivat olevansa reippaita pentuja ja kokonaisuutena pentue oli hyvin tasainen. Ilokseni yksikään pentu ei osittanut pelkoa ääniherkkyystestissä.

Pentutestihän ei kerro millainen koira tulee aikuisena olemaan. Mutta se antaa mielenkiintoista tietoa pennun heikkouksista ja vahvuuksista, jolloin pennun uudet omistajat tietävät mitä asioita oman pennun kanssa kannattaa erityisesti vahvistaa. Lisäksi kerron pentujen uusille omistajille tietysti myös omista havainnoistani pentujen ominaisuuksista.


Pennut ovat päässeet ulkoilemaan menneellä viikolla useita kertoja ja tutustumaan myös Onni-koiraan. Onni ei oikein tahdo lähteä leikkeihin mukaan, vaikka pennut yrittävät sitä kovasti houkutella. Viime viikolla pennut pääsivät käymään työpaikallani kahvitunnin aikaan. Ne kulkivat tyytyväisinä ihmismassassa saaden rapsutuksia joka puolelta.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Saanemme esittäytyä!

Tänään oli se suuri päivä kun pennut kävivät eläinlääkärissä pentutarkastuksessa. Kaikki todettiin muuten terveiksi. Ainoastaan Leopoldilla kivekset eivät olleet laskeutuneet. Toivotaan että ne vielä laskeutuvat. Tarkastuksen yhteydessä pennut mikrosirutettiin ja rekisteröintipaperit lähetettiin Kennelliittoon käsiteltäviksi. Pennut ovat kyllä ihanaa matkaseuraa. Ne kulkevat autossa niin hienosti nukkuen tyytyväisinä ilman turhia valituksia. Myös eläinlääkärissä pennut käyttäytyivät mallikelpoisesti. Linsa oli naapurin kertoman mukaan vähän aikaa haukkunut jäätyään yksin kotiin pentujen eläinlääkärireissun ajaksi. Mutta tässä siis hienot kuvat meistä ja meidän viralliset nimet!

 




Ludoca
(pentu 1. uros)




 

















Luidi
(pentu 2. uros)






Ludde
(pentu 3. uros)







Lisette
(pentu 4. narttu)







Leopold
(pentu 5. uros)






Lariia
(pentu 6. narttu)



















Viikonloppuna pennut pääsivät ulkoilemaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Ulkona oli ihanaa juosta ja leikkiä. Eikä se lumi ja kylmyys niin ihmeellistä ollut ettäkö se olisi menoa hidastanut. Säätiedotus lupaili lauhaa vielä tälle viikolle joten ehkäpä pennut pääsevät vielä lisää ulkoilemaan.