perjantai 5. lokakuuta 2012

Junkkari 2012

Perjantaina 28.9. päivällä lähdin hyvissä ajoin matkustaan Lapualle Junkkariin - mannermaisten seisojien päätapahtumaan. Tähän jalostuskatselmukseen osallistumisoikeus on kaikilla mannermaisilla seisojaroduilla. Vuosien saatossa seisojarotujen ja seisojien määrä on lisääntynyt niin että Junkkarista on muodostunut yksi kennelmaailman suurtapahtumia. Tänäkin vuonna mukaan oli ilmoitettu 283 koiraa. Aikamoinen näky siis. 


Nuka Kaer-kokeessa odottamassa vuoroaan.
Junkkarissa koirat arvostellaan ulkomuodon ja metsästysominaisuuksien osalta. Arvostelut on jaettu kahdelle päivälle. Pitkä- ja karkeakarvaiset rodut olivat tänä vuonna
lauantaina metsästysominaisuuksien arvioinnissa nuorten luokan KAER-kokeessa ja sunnuntaina ulkomuotoarvioinnissa. Lyhytkarvaiset rodut ja bretonit olivat vastaavasti lauantaina ulkomuotoarvostelussa ja sunnuntaina pelloilla juoksemassa lintuja etsimässä. Meitä onni suosi tänä vuonna sillä lauantaiaamu valkeni maa kuurassa ja saimme kulkea pelloilla kuusi tuntia KAER-koetta seuraamassa pilvipoutaisessa säässä. Sunnuntainakin sää osoittautui odotettua paremmaksi ja sateet jäivät kuuroiksi.

Leo ulkomuotoarvostelussa
Luka ulkomuotoarvostelussa
 Junkkariin osallistui tänä vuonna kolme stabyhounia, mikä on todella paljon. Kaikki kolme osallistujaa olivat Linsan pentueesta. Nuka osallistui sekä KAER-kokeeseen että ulkomuotoarvosteluun, Leo ja Luka osallistuivat ulkomuotoarvosteluun. Välillä huomasin ohikulkijoiden supattaen miettivän ovatko nämä stabyhouneja. Monelle seisojaharrastajalle tämä on vieras rotu. Tosin oli siellä vieraampiakin rotuja. Kesken Nukan arvioinnin ulkomuototuomari rupesi kehäsihteerin kanssa miettimään viereisessä kehässä olevan koiran rotua joka taisi olla picardienspanieli. Kyseistä rotua on rekisteröity Suomessa kautta aikojen ainoastaan yhdeksän yksilöä.








Linsan kanssa päästiin yksi kerta lintumetsälle syyskuussa. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja hienosta seisonnasta Linsalle pudotettiin pyy.

Linsa ja pyy