sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pennut syntyivät 19.1.2011

Linsan ja Antun pennut syntyivät 19.1. tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Pentuja syntyi yhteensä kuusi, joista neljä urosta ja kaksi narttua.



Tiistaina aamupäivällä kymmenen aikaan Linsan ruumiinlämpö laski alle 37 asteen. Niinpä tiesin odotella pentuja syntyväksi seuraavan vuorokauden aikana. Kaverini, joka on Linsalle yksi tutuimpia ihmisiä, saapui iltasella auttamaan synnytyksessä. Aamupäivällä Linsan käytöksestä ei vielä muuten näkynyt alkava synnytys kuin että ruokahalu katosi totaalisesti. Iltapäivällä Linsan käytöskin jo kertoi tulevasta, sillä Linsa rupesi läähättämään tavallista enemmän. Vielä se kuitenkin välillä nukkui. Iltasella olo kävi jo sen verran tuskaiseksi ettei Linsan nukkumisesta tullut enää mitään. Linsa huohotti ja haki jatkuvasti parempaa asentoa. Enää makuuasento ei tuntunut hyvältä, vaan paras taisi olla istumisasento. Viimeiset päivät ennen synnytystä Linsa oli viettänyt kaikista mieluiten aikansa makoillen,
joten muutos
Linsa läähättää ja petaa.
Synnytys on vielä kesken. Vasta kolme pentua on syntyn
käytöksessä oli valtava. Vuorokauden vaihduttua keskiviikoksi Linsalta meni lopulta muutamien voimakkaiden supistusten jälkeen lapsivedet 2.25. Sitten ei tarvinutkaan odottaa kauaa kun ensimmäinen urospentu syntyi 2.42. Ensimmäistä pentua Linsa sai ponnistaa useamman kerran ennen kuin se tuli kokonaan ulos. Eikä ihme, sillä valtava pentu painoi 450 grammaa. Linsa pystyi kuitenkin ponnistamaan pennun aivan omin avuin, ja pentu oli erittäin jäntevä ja reipas heti synnyttyään. Seuraava urospentu syntyi heti perään 2.56. Näiden jälkeen saatiin hetki hengähtää ennen seuraavan tuloa, ja molemmat syntyneet pennut saivat juoda rauhassa tärkeää ternimaitoa. Kolmas urospentu syntyi 3.30. Alkoi jo mietityttämään oliko kaverini muutamaa vuorokautta aiemmin näkemä uni enneuni. Hän kun oli nähnyt unta että Linsa synnyttäisi kuusi pentua, joista ainoastaan yksi olisi tyttö ja loput poikia. Seuraava pentu syntyi 4.04 ja se osoittautui narttupennuksi. Sitten saatiinkin odotella seuraavaa sen verran kauan että ehdittiin jo kaverini kanssa tuumailla että saisi Linsa jo ruveta seuraavaa ponnistamaan. Me kun olimme jo hyvin kerenneet tekemään kaikki tarvittavat muistiinpanot edellisestä pennusta ja kaikki siihen asti syntyneet olivat ehtineet juoda hyvän määrän ternimaitoa. Kello 5.05 seuraava urospentu sitten syntyi. Sekin ehti juoda osansa ternimaidosta ennen kuin 5.26 syntyi viimeinen pentu. Se oli narttupentu joten kaverin näkemä uni ei täysin toteutunut. Näiden kuuden synnyttyä seurailtiin vielä parin tunnin verran Linsan olemusta sillä emmehän tienneet millainen määrä pentuja pitäisi syntyä. Linsa rupesi kuitenkin pikkuhiljaa rauhottumaan ja yhä enemmän keskittymään syntyneiden pentujen hoitoon. Tunnustellessani Linsan tyhjäksi ja veltoksi käynyttä vatsaa en tuntenut siellä enää pentuja, joten uskaltauduin viemään Linsan pienelle lenkille ulos pitkän tauon jälkeen tekemään tarpeensa.

Synnytyksen aikana Linsa rupesi hoitamaan pentuja heti tarmokkaasti, mutta silti se antoi täysin luottavaisesti meidän ihmisten ottaa vastasyntyneet punnittaviksi. Myös lenkille ulos se lähti ilman vastarintaa kun vaan nätisti kehotin. Takaisin pesälaatikolle tultiin kyllä juoksujalkaa. Ulkoa tultuamme tarjosin Linsalle pienen määrän ruokaa pesälaatikkoon ja se söi kaiken ruuan hyvällä ruokahalulla. Kaikki pennut olivat erittäin jänteviä heti synnyttyään ja rupesivat imemään tarmokkaasti maitoa. Eroja oli toki syntymäpainoissa mutta kaikki olivat isoja stabypentuja. Ne ovat selvästi kaikki saaneet juotua kunnolla maitoa, sillä näiden parin päivän aikana mitä ne ovat nyt ehtineet kasvaa jokainen on saanut kiitettävästi painoa lisää.

Torstaina matkattiin heti koko perheen voimin eläinlääkäriin. Syynä oli kahden pennun kannuksien poisto ja Linsan vatsan ultraus. Kahdella pennuista oli syntyessään takajaloissa kannukset, jotka tyypillisesti poistetaan. Mikäli ne jätettäisiin kasvamaan ne olisivat vaarassa repeytyä jäätyään johonkin kiinni. Samalla eläinlääkäri tarkisti kaikkien pentujen terveydentilan siltä osin mitä noin pienistä pennuista voi katsoa. Kaikki pennut näyttivät terveiltä. Linsan vatsa ultrattiin sillä epäilin yksien jälkeisten jääneen kohtuun. Ja sieltä kohdustahan ne sitten löytyivätkin. Eli tarkkailen nyt erityisesti Linsan terveydentilaa. Samalla eläinlääkäri tutki Linsalta veriarvot, jotka kuulemma olivat harvinaisen hyvät vastasynnyttäneen koiran arvoiksi.

Tässä ollaan tulossa eläinlääkäristä. Vasemmalla olevan uroksen (5.) takajaloista on poistettu kannukset. Narttupentu 4. nukkuu oikalla puolella.


Pari päivää synnytyksen jälkeen Linsalle tuli ripuli joka on nyt jo helpottumassa. Ruoka maittaa hyvin ja nestettäkin Linsa saa runsaasti kun rupesin tarjoamaan nappularuuan turvotettuna. Lisäksi se on itsekkin ruvennut juomaan enemmän samalla kun maito laskeutui kunnolla nisiin. Pennut vankistuvat päivä päivältä joten pesälaatikolla kaikki nayttää olevan todella hyvin. Ensimmäiset punnitukset olivat hankalia kun pennut eivät viihtyneet puntarilla. Mutta nyt punnituskin sujuu hyvin kun sain vinkin laittaa lämminvesipullon pennun seuraksi vaa'alle. Tällöin pennut rauhoittuvat tyytyväisinä lämpöön nukkumaan.


1. uros 450g


2. uros 380g

3. uros 420g

4. narttu 390g

5. uros 370g

6. narttu 420g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti