sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Pentutapaaminen



Linsan pentueen pentutapaamista saatiin viettää Vehniällä helteisessä säässä. Ohjelmassa oli toisiin tutustumisen lisäksi lintukoirille tarkoitettua koulutusta. Paikalle pääsivät tulemaan Ludde, Leo, Isla ja Nuka perheineen. Koska koulutusryhmään mahtui hieman useampi koira, mukaan pääsivät lisäksi Linsan pentujen kanssa samanikäinen Rufus ja junkkari-ikäinen Nana omistajineen. Näin ollen saimmekin kasatuksi melkein kaikki ikäryhmänsä metsästystä opettelevat koirat yhteen. Lisäksi Linsa oli mukana lähinnä sivusta seuraajana.

Ludde
Saavuttuamme perjantaina iltasella majapaikkaan meitä odotti valmiina iltapala. Syötiin ja juteltiin ulkona viilenevässä kesäillassa koirien juostessa ja leikkiessä vapaana pihamaalla. Paikalle oli saapunut myös lauantain kouluttajamme Timo Vakkeri, joka pääsi näin tutustumaan lauantain koulutusryhmäänsä ja jutteli jo paljon koiran koulutuksesta pentujen omistajien kanssa. Pentujen purettua suurimmat energiat leikkimiseen opeteltiin kaikkien halukkaiden kanssa vähän näyttelyesiintymistä, sekä tehtiin yksi koiranohjausharjoitus.








 Lauantaina aamupalan jälkeen
Nuka seisoo siipeä
ajettiin letkassa koulutuspaikalle, missä vietimmekin koko päivän. Aamulla kouluttajamme puhui ensin asiaa tottelevaisuuden opettamisesta. Ei sellaisesta toko-kentillä opetettavasta tottelevaisuudesta, vaan sellaisesta tottelevaisuudesta että koira pysyy kuuntelevaisena ja yhteistyöhaluisena metsästystilanteissa ja kaikissa arkipäiväisissäkin tilanteissa joissa on runsaasti häiriötekijöitä. Sitten kokeiltiin
Leo metsästää siipeä
pentujen seisontakynnystä ongenvapaan siimaan sidotulla siivellä. Nuka pääsi tutustumaan siipeen ensimmäisenä ja otti varsin nopeasti siivelle seisonnan. Myös Isla otti oikein hienosti napakan seisonnan siivelle. Leo yritti saada siipeä kiinni pääasiassa juoksemalla, mutta lisäksi pari kertaa seisoi hetkellisesti siipeä. Ludde ei ollut niinkään kiinnostunut siivestä. Se oli minulle yllätys sillä Ludde oli kiinnostunut linnuista ja seisoi siipeä alle kahdeksan viikon iässä testatessani samalla tavalla pentujen reaktioita siipeen. Seuraavaksi käytiin läpi noudon opettamista pennuille niiden luontaisia taipumuksia hyödyntäen, sekä junkkari-ikäiselle koiralle ns. pakkonoudon kautta. Syötyämme eväämme, pennut pääsivät tutustumaan eläviin kyyhkyihin. Jokainen pentu sai vuorollaan olla vapaana ja pennun nähden päästettiin kyyhky kädestä vapaaksi lentämään kotiin. Vielä yksikään pennuista ei rynnännyt perään vaan jäi katselemaan linnun menoa. Kouluttajan koira näytti pentujen omistajille riistatyön mallin. Linsalle ja junkkari-ikäiselle Nanalle laitettiin kyyhkyt heittohäkkiin, mutta ampumista ei yhdistetty harjoituksessa avansseihin sillä Nanan tiedettiin pelkäävän laukauksia. Myös pennut saivat mennä haistelemaan heinikon piilosta tulevaa kyyhkynhajua. Ensimmäisellä kerralla Linsa törmäsi lintuun, mutta myöhemmin se sai kaksi kertaa seisonnalta luvan nostaa linnun ja pysähtyi molemmilla kerroilla hyvin pillikäskystä linnun siivitettyä. Olin varsin tyytyväinen Linsan toimintaan.

Pennut tutustuvat noudettavaan lintuun

Pennut nukkuvat omistajien jutellessa. Leo edessä ja Rufus taustalla.

Koulutus ja koko pentutapaaminen oli hyvin antoisa. Oli ihana nähdä kuinka koirien omistajat kuuntelivat keskittyneesti kouluttajan puheita ja olivat selvästi hyvin tyytyväisiä saadessaan ohjeita ja ideoita oman koiransa koulutukseen. Iloitsen myös siitä että pentujen omistajat oppivat tuntemaan toisiaan. Ja tietysti oli myös ihanaa päästä näkemään itse pentuja.



 
Luka
Laku ja Luka eivät päässeet osallistumaan pentutapaamiseen, mutta niitä pääsin näkemään reilu viikko sitten järjestetyssä Stabyhounkerhon tapaamisessa. Myös niillä molemmilla pennuilla menee oikein hyvin ja ovat kehittyneet hienosti.


Laku näyttelykoulutuksessa Stabyhounkerhon tapaamisessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti