maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivä



Olipas Linsalla mukava äitienpäivä. Olin ilmoittanut Linsan pitkästä aikaa koiranäyttelyyn. Linsa innostui selvästi jo parkkipaikalla havaittuaan mihin olimme saapuneet. Pian löysimme koirapaljoudesta Linsan pennun Lukan perheineen. Hieman myöhemmin paikalle saapui pari nuorta stabyhounia, ja Linsa iloitsi saadessaan tehdä tuttavuutta uusien kavereiden kanssa. Näyttelyaikataulussa stabyhounit oli sijoitettu päivän viimeisiksi, joten odotteluaikaa oli runsaasti. Mutta se ei haitannut yhtään, vaan mukavan aurinkoisessa säässä kaikilla oli hyvä mieli jutustellessa ja odotellessa. Taisi siinä yksi jos toinenkin käydä myös shoppailemassa koirillensa leluja ja muuta mukavaa. Itse arvostelut menivätkin sitten nopeasti, kun stabyhouneja oli sen verran vähän. Kaikki koirat saivat tuomarilta kattavat huolella kirjoitetut arvostelut. Linsa sai kotiin viemisiksi nipun ruusukkeita tuomarin annettua sertin, cacibin ja ROP:n. Mutta kaikista paras kotiin vieminen oli Lukan antama äitienpäiväruusu, ruusun mallinen puruluu!

Linsa ja ihana äitienpäiväruusu!

1 kommentti: